EtusivuAjankohtaistaPunttikoulutValmennusNorthFitBlogVieraskirjaKuvatVideot
Seuran perustiedot
Yhteystiedot
Harjoituspaikka
Harjoitusajat
Harjoituskortit
Jäseneksi
Yhteistyökumppanit
Seuran perustiedot

Ounasvaaran Atleetti Klubi on perustettu vuonna 2003. OAK on olympiapainonnoston erikoisseura, jonka toimintaan liittyy vahvasti myös muut fysiikkaharjoittelun elementit. Painonnostossa kilpaillaan tempaus- ja työntönostoissa, jotka vaativat harrastajaltaan monia huippuominaisuuksia kuten erinomaista tekniikkaa, liikkuvuutta, ponnistusvoimaa, nopeutta, tasapainoa ja ketteryyttä. Voimaominaisuudet kehittyvät harjoittelun myötä lähes huomaamatta ja lajissa pidemmälle edettäessä voimaominaisuuteen aletaan panostaa entistä enemmän. Lisätietoa painonnostosta ja sen valmennuksesta löytyy mm. näiden nettisivujen Valmennus-osiosta.

OAK:n jäseniin kuuluu voimailusta kiinnostuneita ihmisiä; lapsia, nuoria ja aikuisia. OAK:lla on ollut viime vuosina noin 100 jäsentä, joista suurin osa on alle 20-vuotiaita nuoria. Lasten ja nuorten punttikouluun osallistuu vuosittain 10-15 uutta punttikoululaista (tyttöjä ja poikia), jotka ovat iältään 8-15 -vuotiaita. Punttikoulusta löytyy niin ikään tarkempaa tietoa nettisivuiltamme kohdasta Punttikoulut. Suomen painonnostoliitto (SPNL) on palkinnut OAK:n kolme kertaa Vuoden Parhaana Punttikouluseurana (vuosina 2004-2006).

OAK:n toimintatarkoitus on edistää ja kehittää painonnoston harrastus- ja kilpailutoimintaa Rovaniemellä. Nuorisotyön lisäksi seura panostaa kilpailutoimintaan järjestämällä kansallisia ja jäsentenvälisiä kilpailuja. Seuran jäsenistä aktiivisia kilpailijoita on noin 20, joista suuri osa on osallistunut myös eri ikäluokkien SM- ja PM-kilpailuihin. Seuran nuorista Eero Oja on yltänyt jo EM- ja MM-tasolle osallistuen vuonna 2010 nuorten MM-kisoihin Sofiassa (Bulgaria) ja nuorten EM-kisoihin Limassolissa (Kypros). 

OAK:n tavoitteena on kehittää toimintaansa ja tuoda painonnostoa näkyvästi esille Rovaniemen alueen urheiluseuratoiminnassa. Tavoitteemme on luoda Rovaniemelle hyvät ja turvalliset olosuhteet painonnoston harrastus- ja kilpailutoiminnalle. Tavoitteenamme on tarjota asiantuntemustamme kaikille olympiapainonnostosta kiinnostuneille kaupunkilaisille sekä toimia läheisessä yhteistyössä myös muiden lajien ja valmentajien kanssa.

OAK_logo

EtusivuAjankohtaistaPunttikoulutValmennusNorthFitBlogVieraskirjaKuvatVideot