Ounasvaaran Atleetti Klubin toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

13.3.2020

Kaikki harjoitukset, leirit ja kilpailut Voimapajalla perutaan toistaiseksi

Ounasvaaran Atleetti Klubi ry peruu toistaiseksi kaikki harjoitusryhmiensä harjoitukset sekä suunnitellut leirit ja kilpailut Santasportin Voimapajalla koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Pyydämme jäseniämme huomioimaan myös, että kaikki Santasportin sisäliikuntatilat Voimapaja mukaan lukien suljetaan perjantaista 13.3. lähtien. Tilat on suljettu toistaiseksi, mutta tilanteen perusteella on syytä varautua useiden viikkojen, jopa muutaman kuukauden pituiseen taukoon.

OAK:n hallitus on ottanut päätöksessään huomioon niin ikään painonnostoliiton (SPNL) suositukset erityisesti lasten ja nuorten toiminnan osalta koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Liiton ohjeiden mukaan seurojen tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta riskiryhmien ja lasten/nuorten toiminnan osalta. Riskiryhmiin kuuluvat ikääntyneet tai perussairaat. Seuraamme tilannetta ja tiedotamme toiminnan jatkumisesta heti kun tilanne sen sallii.

Pyydämme OAK:n jäseniä olemaan maksamatta toistaiseksi kevätkauden harjoitusmaksuja, kunnes tilanne alkaa selvitä. Jos olet jo ehtinyt maksaa, niin ei hätää. Maksetut harjoitusmaksut huomioidaan tulevissa maksuissa siltä osin kuin niitä jää harjoitusvuorojen peruuntumisen vuoksi käyttämättä.

Tilanne on hyvin poikkeuksellinen ja toivotamme kaikille parasta mahdollista vointia. Turvallisuus on OAK:n ydinarvoja ja kaikkien meidän ja kanssaihmistemme terveys on nyt ensisijaista. Palaamme normaaliin arkeen toivon mukaan mahdollisimman pian, mutta siihen asti pitäkää huolta lähimmistänne ja noudattakaa Valtioneuvoston (Suomen hallitus) ja THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ohjeistuksia, jotta taudin leviäminen saadaan hallintaan.

SPNL:n tiedote: https://painonnosto.fi/painonnostoliiton-tiedote-koskien-suomen-koronavirustilannetta/

THL:n tiedote 13.3. klo 13:30: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

 

OAK ry:n hallituksen puolesta,

 

Veikko Oja, seuran puheenjohtaja

Harri Norberg, seuran sihteeri

 

Tiedustelut:

Harri Norberg

p. 0500 343 303

s-posti: harri.norberg@gmail.com