Voimapajan Punttikoulu

Santasportin Voimapajalla toimivassa OAK:n junioripunttikoulussa harjoittelee 8-16 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Ohjattuja harjoituksia on tällä hetkellä (kevätkausi 2023) maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 17:30-19:00.

Osa ryhmän junioreista käy harjoituksissa kerran viikossa, osa useampia kertoja. Moni käy myös muiden lajien harjoituksissa, jolloin osa treenaajista käy esimerkiksi maanantaina ja torstaina, ja osa tiistaina ja torstaina. Seura kannustaa harjoittelemaan ja liikkumaan monipuolisesti joko toisen lajin parissa tai muutoin omatoimisesti vapaa-ajalla (leikit, ulkoilu, pyöräily jne.).

Ryhmässä harjoittelee aivan vasta-alkajia, mutta myös lajissa pidemmälle ehtineitä lapsia/nuoria. Osa ryhmän junioreista harjoittelee painonnostoa kilpailullisin tavoittein, mutta ryhmässä voi harjoitella ja perehtyä lajin saloihin myös harrastusmielessä. Painonnosto on hyvä ja monipuolinen monia fyysisiä yleistaitoja kehittävä harrastus.

Ryhmän vastuuohjaajana toimii Harri Norberg. 

Harri Norberg

harri.norberg(at)gmail.com

p. 0500 343 303