Atleetti Klubin vuosikokous viritti seuran toimintaa

13.5.2015

Vuosikokousväki yhteiskuvassa.

Ounasvaaran Atleetti Klubi ry piti sääntömääräisen vuosikokouksen lauantaina 9.5.2015 Lapin Urheiluopistolla. Vuosikokous valitsi seuran puheenjohtajana jatkamaan Veikko Ojan ja johtokunnan muiksi jäseniksi Harri Norbergin, Saija Määtän, Eero Ojan ja Jussi Syväniemen.

Vuosikokoukseen osallistui 13 seuran jäsentä (suurin määrä koko seuran historiassa!), ja kokouksessa keskusteltiin vilkkaasti sääntömääräisten asioiden ohessa myös seuran toiminnan kehittämisestä.

Painonnosto vapailla painoilla on tänä päivänä yhä suositumpaa ja sen hyödyt ymmärretään nykyään entistä paremmin. Tämä on näkynyt myös OAK:n toiminnan kasvuna mm. lasten ja vanhempien junioreiden ryhmissä sekä aikuisten harrasteliikunnassa.

Toiminnan kasvu ja seuran palveluiden lisääntyvä kysyntä luovat uusia haasteita, joihin vastataan toimintaa tehostamalla. Vuosikokouksessa esiteltiin seuran johtokunnan esitys johtokunnan rinnalle perustettavista työryhmistä, joihin kaikki innokkaat seuran jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan omalla panoksellaan.

Edellisvuoden toimintakertomuksesta poimintana voidaan todeta, että OAK oli vuonna 2014 Suomen painonnostoliiton toimintakilpailussa kolmanneksi aktiivisin seura ja nuorten paras painonnostoseura Suomessa jo toista vuotta peräkkäin nuorten SM-kilpailujen menestyksellä mitaten. Tähtäin on korkealla myös vuonna 2015!

 

OAK:n johtokunnan muodostavat Eero Oja, Jussi Syväniemi, Harri Norberg, Saija Määttä ja Veikko Oja.